Syyslenkkien piristykseksi, testiin saapui New Balancen Fantom Fit RC1600. Maailmalla heinäkuussa markkinoille tullut RC1600v2 on naisten mallissa saanut hopea-keltaisen värityksen ja ensireaktioni olikin, että onpa hyvännäköinen kenkä. Miesten mallin oranssi jatkaa paljon perinteisempää ja muistakin malleista tuttua linjaa (ei kuvaa).
RC1600 on käsittämättömän kevyt (nämä painoivat vaa’alla 118 g ja ilmoitettu paino on 132 g) ja siksi ideaali 5-10km kisoihin – jopa puolimaratonille. Pohja on ohut, mutta yllättävän jäykkä. Jalat pääsevätkin kokonaisvaltaisesti töihin ja tuntuma juoksuun ja jokaiseen askeleeseen on erinomainen. Koska olen itse viimeaikoina juossut kovin erityyppisellä harjoituskengällä, oli rasitus jalalle tavallista kovempi ja siksi matkaan olisikin ehkä kannattanut lähteä varovaisesti. Toisaalta shokkihoitokin toimi tehokkaasti ja jo toisella yrittämällä askellus tuntui luontevalta.
Kun sujautin kengän ensimmäistä kertaa jalkaani, totesin heti, että on kuin olisi villasukat jalassa. Muotoilunsa ansiosta kenkä istuu (minulla) lähes täydellisesti ja onkin siksi erittäin mukava, vaikkakin napakka. Päällisen kankaassa ei ole yhtään ylimääräistä saumaa, joten se ei myöskään hierrä tai paina mistään kohtaa.
Testiin lähdetäänkin kovin odotuksin – voisiko kyseessä olla rakkautta ensiaskeleella?