Jos lyhyesti pitäisi kuvailla parin viime viikon treenejä, käyttäisin sanoja ailahtelevainen ja epätasalaatuinen. Koska kuitenkin omaan blogiini saan lyhyen kuvailun sijaan jaaritella haluamani määrän, avaan valitsemiani sanoja hiukan.
Einon jälkimainingeissa oli navakkaa, mutta kaunista.
Taisinkin joskus aikaisemmin mainita, että syksyn treenien tavoitteena on parantaa peruskestävyyttä. Juoksuohjelma on, mutta olen tässä vaiheessa tulkinnut sitä vapaahkosti (koska pimeää, märkää, hinku salille, laiskuus, jiiänee). Lopputuloksena osa juoksulenkeistä on korvautunut crosstrainerilla ja kuntopyörällä, tällä viikolla käväisin jopa vähän juoksumatolla (ihan yhtä tylsää, kuin olin muistellutkin). Tykkään hirveästi käydä salilla, enkä malttaisi punttia tässä juoksuintoiluiden keskellä vähentää. Jonkin verran kuitenkin pitäisi, koska aikataulut ja palautuminen. Olenkin huomaamattani venyttänyt viikonlopun pitkää lenkkiä, jotta viikolla jäisi enempi aikaa muskeloinnille. Hyvä, huono, en osaa sanoa. Näin vaan nyt. Katsotaan, miten myöhemmin.
Uunisaaren silta oli päivänä eräänä paikoillaan, kävin tutustumassa, pidin.
Juoksufiilis itsessään on ollut keskimäärin jeppis. Osa lenkeistä on ollut tosi hyviä, euforisen rullaavia. Osa taas väkinäistä ja väsynyttä vääntöä. Syömiset, unet ja muut selittävät osin, mutta eivät kyllä kokonaan. Vaikea ennustaa, mitä milloinkin on tulossa. En lakkaa hämmästelemästä lajin mystisyyttä – niin hyvässä kuin pahassa.
Pohkeet tuntuvat kestävän päkiäaskellusta aina vaan paremmin. Venyttely ja rullailu on lähiaikoina riittäneet hoidoksi, edelliset hieronnat on voitu keskittää selkään (järkyttävässä kunnossa) ja reisiin (vaihtelevan tukossa). Ilman päivittäistä kehonhuoltoa ei tulisi kuitenkaan mitää mistään. Pilatesrulla on maailman paras asia, venyttelymatosta on tullut osa olkkarin sisustusta. Suomen kaunein koti ja vanha ihminen, siinä kiteytettynä.
Tätä olisi voinut tuijotella toisenkin tovin. Ehti laskea lenkin loppuun mennessä.
Pk-kautta on jäljellä enää muutama viikko. Ohuesti jo jännittää tulevat treeniohjelmat. Toivon hartaasti pelkääväni turhaan, mutta realisti sisälläni on mielestään perustellun kauhuissaan. Pidän päälleni ja raajoilleni peukkuja, ihan vaan että kestävät menossa mukana. Ja samalla vien ajatukset alati lähestyvään tavoitteeseen: siihen fiilikseen, kun maaliviiva ylittyy kevyin askelin ja hymyssä suin.