Olen tämän viikon aikana kuullut useammin kuin kerran lauseen, joka alkaa sanoilla “But madame, in your condition…” Välillä kysymys on liittynyt työmatkapyöräilyyn, toisaalla kuntosalilla käyntiin ja kerran jopa ruokakassin kantoon. Vaikka viikon ruokaostokset repussa ja rattaiden kassiosiossa, ipana ja ylämäki tuntuvatkin aikaisempaa raskaammalta, en missään nimessä tunne olevani kykenemätön normaaliin arkeen. Yksi reppana personal trainer salilla taisikin saada kysymykseensä vastaukseksi hyytävääkin kylmemmän katseen, kun tuli hölisemään hölmöjä, juuri kun makoilin penkkipunerrustangon alla.
Juoksun suhteen olen kuitenkin tehnyt pienehköjä myönnytyksiä, koska en halua ylittää järkevää rasituskynnystä. Se kun on hyvä tapa lopetuttaa treeni seinään. Mahan kasvu itsessään hidastaa vauhtia huomattavasti. Toisin kuin esikoinen, joka oli vielä syntyessäänkin aikalailla kirppunirppana, tämä toinen tuntuu ymmärtäneen kasvukäyrät ihan toisissa mittasuhteissa ja on jo nyt iso. Oma painon nousu on sentään palannut aisoihinsa (olikohan vain turvotusta alunperinkin?), joten huolta tulokkaan koosta ei tarvitse kantaa. Kun lapsen painoon lisätään hormonimuutoksista johtuva nivelten löystyminen tuntuu nivusissa ikävältä, pitkän hötkyilyn jälkeen.
Koska pitkät yhtämittaiset lenkit kävivät hankaliksi, sain ohjeeksi juosta kevyitä lenkkejä niin paljon kuin pystyn/ehdin. Viimeinen viikko menikin sitten juuri tällä kaavalla. Aamulla ei tarvitse herätä ihan niin aikaisin kun juoksuun kuluu vain 30minuuttia ja illalla lenkin päälle ehtii hyvin tehdä vielä kunnon lihaskuntotreenin, ilman että nukkumaanmeno venähtää liian myöhäiseksi (en koskaan aloita treeniä ennen kuin esikoinen on nukkumassa, ettei se ole pois muutenkin vähäisestä yhteisestä ajastamme).
Väheneviä kilometrimääriä (hitaampi vauhti+lyhyempi juoksuaika =vähemmän kilometrejä) olen yrittänyt kompensoida polkemalla työmatkat aavistuksen kovemmalla sykkeellä ja välillä jättämällä fillarin kotiin ja kipittämällä toimistolle reippaasti kävellen.
Lihaskunnossa olen keskittynyt entistä enemmän tasapainoa haastaviin yhdenjalankyykkyihin, ensisijaisesti niin, että ei kyykkäävä jalka on ilmassa. Sekä polvennostoihin, niin että nostettava jalka viedään välissä suorana taakse, eikä kosketa missään vaiheessa maata. Kun näitä jaksaa edes muutaman kerran viikossa, helpottuu vartalon painopisteiden muuttumisen hahmottaminen huomattavasti.